|
| KeskusteluBlog |
Pääsiäisen viinit Zenaton Amarone 2004:n johdolla Mikäli on mahdollisuus viettää niinkin monta vapaapäivää kuin pääsiäinen työläiselle tarjoaa on viininharrastajalla syytä hankkia seuraksi myös muutamia pulloja. Niin, mikäpä sen mukavampaa kuin kiireettömyys ja kohtuullinen viininsiemailu. Tällä kertaa menen puoliturvallista reittiä. Valitsen kaksi ennestään tuntematonta ja kaksi tutumpaa punaviiniä. Puolivälissä viikkoa alkanut flunssa tulee kuitenkin väliin. Haju- ja makuaistit eivät ole täydessä terässään. Viini maistuu, mutta ostoerän arvokkain pullo päätyy kellariin. Zenato Amarone della Valpolicella Classico 2004 (34,70 €)
Entäpä Zenato? Alkoon oli juuri tullut uusi vuosikerta 2004 myyntiin. Kyseinen vuosi on ollut Veneton alueella suotuisa ja sitä pidetään jopa loistavan vuoden 2000 tasoisena. Kaksi seuraavaa vuotta taas eivät olleet vuoden 2004 tasoisia, joten tässäpä tilaisuus hankkia varastoonkin laatuamaronea. Zenato on ollut yksi suosikeistani jo siitä lähtien kun Zenato Ripassa Valpolicella Superiore 2001 valittiin eräässä kotimaisessa kilpailussa vuoden viiniksi. Laajemmin taidan Zenatostakin kertoa toisessa artikkelissa. Mutta ne kerrat kun olen Zenaton amaronea päässyt maistamaan ovat olleet nautintoja. Odotan kovasti myös ensikohtaamista tilan palstaviinin, Amarone Riserva Sergio Zenaton kanssa. Tällä kertaa viini päätyi kellariin ja siellä se saa kypsyä vaikka kymmenenkin vuotta, ellei houkutus avaamiselle ole liian suuri. Amaronet kestävät yleensä varastointia. Ne ovat erittäin täyteläisiä ja punaviiniksi alkoholipitoisuudeltaan korkeita. Pidän niistä sellaisenaan, mutta hienointa eleganssia ne osoittavat esimerkiksi herkullisten juustojen kanssa. Suosittelen amaronelle vähintään parin tunnin dekantointia ja hyviä suuripesäisiä viinilaseja. Bründlmayer Zweigelt 2004, Itävalta (12,21 €)
Laatutuottaja Bründlmayer tiedetään varsinkin erinomaisesta rieslingistään ja sectistään. Mutta eipä punaviinikään ihan penkin alle mene. Itävallalle ominainen zweigelt -rypäle oli minulle uusi tuttavuus. Flunssa antoi onneksi sen verran periksi, että pystyin sentään jotain makua ja tuoksua tuntemaan. Pehmeät tanniinit ja hyvin pyöreä maku saivat suun hymylle. Suurta persoonallisuutta tässä notkeassa viinissä ei ole. Varastointiin sen voima ei miellyttävyydestä huolimatta riittäne. Mutta kohtuullisen laadukkaaksi viiniksi sen helposti tunnistaa. The Cork Grove 2005, Portugali (7,50 €) Budjetilla ostavan viiniharrastajan arkiviinin paikasta kilpailee jatkuvasti suuri määrä erilaisia kohtuuhintaisia viinejä. Suosikkiviinin paikan saavuttaminen on hankalaa ja etualalla ahdasta. Olisiko Cork Grovesta ruuhkassa kiilaajaksi? Tähän mennessä eräänlaista Portugalilaiskulttiarkiviinin asemaa on pitänyt Dom Dinis. Mutta ylipäätäänkin Alkosta saatavat Portugalilaiset viinit ovat olleet positiivisia yllätyksiä kerta toisensa jälkeen. Castelao (85%) ja Touriga Nacional (15%) -rypäleistä tehty The Cork Grove ei muodosta poikkeusta. Poikkeuksellinen tai erilainen viini se ei ole, mutta alle 8 euron hintaan saa vastaavaa hakea. Miellyttävä, notkea ja keskitäyteläinen pöytäviini. Perusviini. Ei jätä kylmäksi, mutta ei pahemmin lämmitäkään. Helppo juotava ja varma sekä turvallinen valinta. Ennemmin kuitenkin valitsisin portugalilaisista vaikkapa Falcoaria Reservan (17,48) tai Quinta da Cortezia Touriga Nacionalin (14,25), mutta edullisempaa Portugalilaista etsiessäni päätyisin luultavasti kernaammin Cork Groveen kuin Dom Dinikseen. Terra Andina Altos Carmenère-Carignan 2005, Chile (13,70 €) Terra Andina Altos Carmènere-Carignan herättää mielenkiintoni. Ja tuntuu muutenkin luontevammalta ostaa alueelle tyypillisistä rypäleistä tehtyä viinejä. Tässä tapauksessa, kuten nimikin kertoo, rypälelajikkeet ovat carmènere (60%) ja carigan (40%). Ja kuten luvataan, notkeutta ja täyteläisyyttä tästä löytyy. Tuottajan mukaan viinissä olisi 5-7 vuotta varastointipotentiaalia ja parhaimmillaan viini olisi kolmen vuoden päästä. Hyvää tämä silti jo nyt oli. Laittaisin tämän yhden chileläissuosikkini, Montes Alpha Cabernet Sauvignonin (16,90) rinnalle, mutta kiitos edullisemman hinnan ja alueen rypäleiden valitsen kuitenkin ennemmin Terra Andinan kuin Montes Alphan. Viikonlopun perusviini, turvallinen sekä maukas valinta ja kohtuullisen hyvä viininystävää miellyttävä lahjaviini. Pääsiäisen viinien pisteet seuraavasti: |
||||||
|