null
Reseptit Juomaopas Keskustelu Vinkit Videot Kauppa
KeskusteluBlog
 
   

Palmes d’Or champagne (Nicolas Feuillatte)
M.Jaalan blogit 23.03.2008

“Olisi tässä vielä yksi paketti”, sanoo Sir Roger kantaessaan mystistä pakkausta kuin pientä vauvaa. “Sain tällä keskustelua aikaan junassa”, hän jatkaa. Olen hämmentynyt. En ole tavannut ystäviäni vähään aikaan ja pienimuotoiset viiden hengen tupaantuliaiseni (n. 1,5 vuotta muuton jälkeen) ovat muuttuneet varsinaiseksi lahjaseremoniaksi. Gantin pyyhkeitä, Samppanja-niminen kirja (Jukka Sinivirta), Pierre Petersin Millésimé Blanc de Blancs Grand Cru 1998…

“Osaatko avata sen? Näetkö tuon nauhan pakkauksen kyljessä? Vedä siitä”, minua opastetaan. Käteni syyhyävät. Tiedän, että laatikossa on samppanjapullo. Ja tiedän myös, että samppanjoista laadukkaimmat pakataan juuri tämänkaltaisiin paketteihin. Mutta jotakin erilaista tässä on. Nyt ymmärrän – se on selvästi peruspakkausta suurempi ja painavampi. Hieman yritettyäni saan paketin auki. Sen sisältä paljastuu jotakin, jota en ole ennen nähnyt.

Kun saa eteensä Palmers d’Or 1996 Magnum -samppanjapakkauksen, tietää että nyt puhutaan ylellisyystuotteesta, luksuksesta. Tämän on pakko olla hienoimpia rasioita, mihin koskaan ollaan kätketty kertakäyttötavaraa. Ja entäpä pullo? Jo metrien päähän näkee tuotteen kuuluvan elintarvikkeiden ylimpään ravintoketjuun. Asiasta mitään tietämätön voisi erehtyä luulemaan tätä valtavaksi, 1500 millilitran parfyymipulloksi. Mutta samppanjaa se totta vie on. Heti ensimmäiseksi mietin miten tuota pulloa voisi koskaan avata? Se tuli perheenjäseneksi samalla hetkellä kun sain sen ja lepää nyt varastossa ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Mutta on arvoitus raaskinko senkään jälkeen tuota jaloa ja kaunista vaaleaa ruhtinatarta juotavaksi uhrata. Tilanteen on oltava erityinen ja läsnä jokin itselle tärkeä ihminen tai hyvästä samppanjasta ymmärtävä porukka.

Mikä tämä mystinen pullo sitten on ja miksi se saa lähes runosuoneni puhkeamaan? Ensinnäkin vuosikerraltaan samppanja on aivan loistava. Vuotta 1996 pidetään yleisesti huippuvuotena samppanjamaailmassa. Toiseksi magnum-pullosta (1,5 litraa) on odotettavissa tiettävästi jopa parempaa juomaa kuin tavallisesta pullokoosta. Magnumeja suuremmat pullot taas eivät varastoinnin ja juoman maun suhteen ole edukseen, sillä pullokypsytysmetodilla voidaan vain harvoin tehdä suurempia kuin 1,5-litran pulloja. Kolmanneksi Palmes d’Or, kuten alustinkin, on eräs kauneimmista pulloista mitä olen nähnyt. Sen voisi huoletta asettaa jopa Remy Martinin Louis XIII -konjakkipullon tai Perrier Jouetin Belle Epoque -samppanjapullon rinnalle.

Palmes d’Or -prestiisisamppanjan valmistaja on Nicolas Feuillatte. Tämä suuri samppanjantekijä ei toki herätä samanlaisia kylmänväreitä kuin esimerkiksi Krug, Roederer tai Salon. Ja kokemusteni mukaan tavallisempienkin merkkien perussamppanjat (kuten Veuve Clicquot tai Bollinger) päätyisivät ennemmin ruokapöytääni kuin Nicolas Feuillatten. Mutta Feuillatten huippuviinin kohdalla on asia laita toinen. Vaikken vielä tätä kirjoittaessa ole Palmes d’Oria maistanutkaan niin voin olla turvallisin mielin. Sitä on kehuttu laajalti. Silti todettakoon, että tämäkin artikkeli on täysi vasta sitten, kun olen päässyt tätä samppanjaa maistamaan.

Kuten monet huippusamppanjat, Palmes d’Oria tehdään vain suotuisina vuosina. Tällä hetkellä uusin myynnissä oleva vuosikerta on 2002. Vuoden 1997 samppanja oli sekoitus chardonnayta (40%) ja pinot noiria (60%). Entäpä kustannuspuoli? Vuoden 1996 magnumista, mikäli sitä käsiinsä enää saa, voi varautua maksamaan hieman yli 215 euroa pullolta. Alkon tilausvalikoimasta löytyy Palmes d’Oria tavallisenkokoisena hintaan 94 euroa (brut) ja 99,50 euroa (rose brut).

Palmes d’Or -vuosikertoja pisteineen:
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 2000 Wine Spectator (WS) 92
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1999 International Wine Cellar (IWC) 90
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1997 WS 90, IWC 90
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1996 WS 95
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1995 WS 92
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1992 WS 90
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1990 Wine Advocate (WA) 95
Nicolas Feuillatte Champagne Millésime Cuvee Palmes d’Or 1985 WS 92

Wine Spectator ylistää vuoden 1996 vuosikertaa:
“Lovely flavors of red berries, apricot and citrus are matched to a silky texture and precise balance in this seamless presentation. It continues to build and build on the palate, to a complex, detailed conclusion. Drink now through 2015.”


>> Kommentoi aihetta keskustelupalstalla

   
 
Copyright reseptitaivas.com 2009 : : : : mainostajat(at)reseptitaivas.com : : : : palaute(at)reseptitaivas.com