null
Reseptit Juomaopas Keskustelu Vinkit Videot Kauppa
KeskusteluBlog
 
   

Viiniä netistä
verkkokaupan ja suomen lainsäädännön pitkä taistelu
3.5.2009

Hoivayhteiskuntamme säälittävin ilmentymä; Alkon monopoli on hiljalleen murentumassa. Ei edes yhtään liian aikaisin. 14 vuotta on kulunut siitä kun riuhtaisimme itsemme lopullisesti kaksipäisen kotkan kynsistä, äänestettyämme KYLLÄ eurooppalaisten arvojen puolesta. Olisiko kohtuullista odottaa että lainsäätäjämme alkaisivat pikkuhiljaa myös tajuamaan tämän?

Polku valoon on ollut vaikea. Hyssälän johdolla lensimme vielä viisi vuotta sitten kunnolla rähmälleen asian kanssa, joka olisi pitänyt ratkaista jo kauan sitten. Kuinka ihmeessä Suomessa ministeriksi pääsee näin vajavaisella päättelykyvyllä? "Haluamme edistää sivistynyttä juomista, joten laskemme roimasti väkevien ja keskioluen hintaa ja pidämme viinin hinnan kevyessä nousussa". Ekaluokkalaiseltakin saadaan loogisempia ajatusmalleja. No ei ihme että ongelma alkoi purkaantua toisella tavalla.

2004-2006 uutiset tuuppasivat varoittavia kuvia viinavuorista, jotka olivat jääneet tullin haaviin. Nämä olivat niitä tilattuja lasteja saksasta, virosta ja vaikka mistä. Omalla autolla, omaan käyttöön sai tuoda jo vuoden juomat, mutta tilaaminen oli tullin "laintulkinnan" mukaan vielä laitonta. Yksityiset tilaajat olivat toista mieltä ja EU:n virastot täyttyivät valituksista. Kansalaisen harmiksi, poliitikkomme ja virkamiehemme ovat ammattitaitoisia yhdessä asiassa - viivytyksessä ja Alkon monopolin suojelemisessa (näin kovan motivaation taustalta voisi löytyä mehukkaita tarinoita ties mistä suosionosoituksista ja saunareissuista).

Muistelkaamme nimenomaista EU:n liittymis vuotta 1995 ja siitä alkanutta vemputusta, joka tehtiin vain sen takia ettei kansalainen saisi tuoda ruotsinlaivalta edes olutta sen verran että saunaillan jano sammuisi! Kaikki mahdolliset valitusreitit kaluttiin loppuun ja jokaikinen kanava Brysseliin voideltiin ties millä "hyvä-veli" sopimuksilla. Tätä pelleilyä jatkettiin sitten melkein seuraava vuosikymmen. Sitten alkoi nettikaupan esiinmarssi ja eltaantuneella valtiovallallamme olikin täysin uudenlainen vihollinen vastassa.

Bolsevikki-isoveljeltä opittuun tapaan laitettiin vaan tylysti stoppi koko hommalle ja uhattiin jalkapuulla. Viinat pysyy meillä. Älkää tilatko! Mutta nytpä olikin kuherruskuukausi EU:n kanssa loppu eikä tällainen stalinistinen ahdasmielisyys sopinut enää Euroopan Unioinin arvoihin. Valituksia oli taas pöydät täynnä, Brysselissä ravattiin ja hyvää veljeä saunotettiin. Uudet tuulet kuitenkin puhalsivat jo lännestä - eikä tämäkään enää auttanut.

Loppuvuodesta 2007 Ruotsin valtio ja sen yhtä älytön systembolaget saivat kylmää vettä niskaan. EU oli juuri päättänyt että Ruotsalaiset olivat vapaita tilaamaan alkoholia netistä. Tämä ratkaiseva päätös (jota meidän medioistamme yksikään ei uskaltanut käsitellä) ei jäänyt huomaamatta nettikeskusteluissa. Riemuvoitto oli ilmeinen ja vain ajankysymys, jolloin Tulli ja Alko talutettaisiin korvasta 2000-luvulle.

Alkuvuodesta 2008, edelleen kaikessa hiljaisuudessa ja salamyhkäisyydessä, tulli korjasi "laintulkintaansa", joka käytännössä vapautti vääryydellä pidätetyt juomat. Suuri osa näistä oli tietenkin jo pilalla. Oluet, siiderit, halvemmat viinit...nehän olivat vuosien hautomisen jälkeen ongelmajätettä. Korvasiko tulli aiheuttamaansa vahinkoa? En minä ainakaan tiedä. Epäilen vahvasti. Joka tapauksessa riemu oli rajaton eikä uhri ollut turha. Nähkäämme niin että nämä kallisarvoiset juomat olivat marttyyreja pitkässä sodassa, joka lopulta päättyi oikeuden voittoon!

Varsinainen tilaamisen laintulkinta jätettiin vielä todella epäselväksi (ilmeisen tahallaan) ja se sisältää jotain epämääräisiä lausumia erillisen kuljetuksen järjestelyistä ja ties mistä mystisistä ennakkopanteista, mutta eiköhän teksti lähiaikoina oikene kun EU kiittää näitä Tullin seitittyneitä piipertäjiä ja toivottaa mukavia eläkepäiviä.

Nyt on reilu vuosi tilattu netistä ja hyvin tulee kaikki tilaukset perille. Vieläpä vaivattomasti kotiovelle asti. Nauttikaamme viininystävät rajattomasta tarjonnasta ja Alkoa edullisemmista hinnoista!


>> Kommentoi aihetta keskustelupalstalla

   
 
Copyright reseptitaivas.com 2009 : : : : mainostajat(at)reseptitaivas.com : : : : palaute(at)reseptitaivas.com