700 g
2 dl
1
1
1
1
1
4
2 dl
2
2
2 tl
1 tl
2 tl
2 tl
1/2
|
AINEKSET (neljälle)
naudanpotkaa
vehnäjauhoja
iso sipuli
iso porkkana
sellerin varsi
punainen paprika
vihreä paprika
valkosipulinkynttä
valkoviiniä
lihaliemikuutiota
tölkkiä tomaatteja mehuineen
tamarindia (jos on)
sokeria
basilikaa
timjamia
nippua persiljaa
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
|
|
|
Tarkista ettei potkapaloista löydy luunsirpaleita. Ne on v-mäisiä pureskella. Pyörittele sitten palaset huolellisesti jauhoissa. Paista lihat nätin ruskeiksi valurautapadassa, vaikka parissakin erässä, ja siirrä sivuun.
Heitä pataan reiluiksi paloiksi leikatut sipuli, porkkana, selleri, paprikat ja murskatut valkosipulinkynnet. Freesaa vihanneksia hetki.
Lorauta mukaan valkoviini ja anna vihannesten pehmentyä hetki. Kaada sitten tölkkitomaatit pataan. Mausta sokerilla, tamarindilla, basilikalla, timjamilla, suolalla ja pippurilla.
Laita myös lihat pataan ja lihaliemikuutiot. Lorauta myös vettä niin että kaikki ainekset peittyvät.
Hauduta kannen niin kauan että luuydin häviää luista (käytännössä ainakin tunti). Kääntele pataa välillä reilusti jolloin myös liha irtoaa luista. Maistele ja mausta rohkeasti. Lisää vielä lopuksi persiljasilppu ja iske tarjolle. |