700 g
10
4
1 dl
3
0,5 dl
1 rkl
2 tlk
2 tl
2
1
1 tl
2 tl
1 tl
1 tl
2 tl
1 rkl
|
AINEKSET (neljälle)
jänistä
pientä sipulia
isompaa sipulia.
oliiviöljyä
valkosipulinkynttä
punaviinietikkaa
sokeria
tomaattimurskaa
tamarindia
laakerinlehteä
lihaliemikuutio
muutama neilikka
kanelia
rosmariinia
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
vettä
|
|
|
Laita öljy ja murskatut valkosipulinkynnet valurautapataan. Heitä liha joukkoon ja paistele pinta kiinni. Mausta pippurilla ja suolalla.
Lisää tomaattimurska, viinietikka ja loput mausteet. Odota että pata kiehuu. Lisää isommat sipulit lohkoina. Lisää vettä niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kiehuta tunnin verran kannen alla.
Kuori pikkusipulit ja jätä kokonaisiksi. Heitä ne kyytiin. Kiehuttele puolisen tuntia. Maistele ja mausta.
Ideana on saada neste saostumaan ilman suurustusta ja liha on mureaakin mureammaksi. |